Vantaan 1/2 maraton 2005

 

Tälle vuodelle ei ollut mitään tavoitteita käydä missään juoksutapahtumassa, mutta ajatus kuitenkin tuli edellis viikonlopun sunnuntai lenkin jälkeen. 18 kilometrin lenkki meni sen verran hyvin, että ajattelin jos kuitenkin kävisi kokeilemassa nyky kuntoa jossain lähellä.

Viikolla en mitään ihmeempää valmistautumista tehnyt, sillä hiukan jalkavaivat sotkivat viikkoa.

Lauantaina oli kaverin varpajaiset, jossa kävimme pelaamassa sählyä. Vähän arvelutti kuinkahan kipeeksi paikat tulevat sählyn jälkeen.
No, vasemmanjalan pohjehan hiukan araksi tuli, mutta ei haitannut tulevaa juoksutapahtumaa.

Sunnuntai aamuna heräsin väsyneenä, sillä yöunet jäivät hiukan vajaiksi varpajaisten takia. Aamu sitten meni pääasiassa pakkauksen merkeissä. Mitään sen erikoisempaa tankkausta ei tullut suoritettua, puolisen litraa Maltoa6:sta ja lautasellinen puuroa aamupalaksi.

Hiukan vaille kymmenen lähdettiin perheen kanssa ajamaan kohti Vantaan Tikkurilaa. Sää näytti lupaavalta ja lämpöä oli kutakuin + 14 astetta. Juoksuasuksi olin valinnut pitkät trikoot ja pitkähihaisen paidan.

Itse tapahtumapaikalla kävin hakemassa numeron ja sen jälkeen kun aikaa oli itse starttiin, lähdettiin kävelylle katselemaan paikkoja.
Noin puolisen tuntia ennen starttia kävin pienellä lenkillä, venyttelin paikkoja ja muutaman sanan vaihdoin muiden kilpailijoiden kanssa.
Noin kymmentä vaille kahtatoista hivuttauduin lähtöpaikalle, jossa alkoi olla tungosta.
Siinä sitten virittelin mp3-sottimen valmiiksi ja vielä varmistin, että Forerunner ja sykemittari ovat valmiina starttia varten.

Lähtölaukauksen tultua yritin maltilla aloittaa. Tarkoitushan oli yrittää että vauhti pysyisi alkumatkan 5:30 min/km, niin hyvä.
Juoksun aikana sää näytti menevän kuitenkin huonompaan suuntaan ja muutama sadepisarakin tuli. Kymmenen kilometrin jälkeen päätin lisätä vauhtia, koska oli enää puolet jäljellä.
Viimeisillä kilometreillä lisäsin vauhtia kun sitä energiaa näytti olevan ja ajat olivat alle 5 min/km. Pieni pelko siinä oli kuinkahan käy maalissa, sillä edellisvuotena samalla tavallahan maalissa
jalat kramppasivat. Onneksi tänä vuonna siitä säästyttiin.


Kilometriajat::

Se miksi 12 km kohdalla oli noinkin huono kilometriaika, niin en vielä itse ymmärrä mistä se johtui.
Muistan kuitenkin katselleeni matkan aikana, että jossain vaiheessa Forerunner näytti tahdin olevan yli 7 min/km. Ilmeisesti lähdin jonkun peesiin, jossa vauhtini sitten tippui sen ajaksi ja se selittää huonon kilometri ajan. Keskisyke oli matkalla 155.


Sykekäyrä matkasta:

Keskisyke koko matkasta 155

Vauhdinjako min/km:

 

keskivauhti 5:14 min/km

Näköjään aika tarkasti sain pysäytettyä maalissa sykemittarin aikaan 1:50:43, joka oli loppuaikani. Siinä sitten maalissa join ja söin suolakurkkuja, kunnes lähdin autolle hakemaan suihkukamoja. Matkalla alkoi tuntua, että lihakset tulivat kipeiksi juoksun jälkeen kuten myös polvet, jotka olivat seuraavana aamunakin arkoina. Suihkun jälkeen kävin katsatamassa oliko arpaonni suosinut minua arvonnoissa, mutta tällä kertaa ei.

Mitali kaikkille maaliin päässeille:

 

Yhteenvetona juoksu onnistui paremmin kuin olin edes ajatellut. Edellivuoteen verrattuna vähemmän tuli treenattua pitkiä matkoja ja vielä myöhään nukkumaan meno ei onneksi aiheuttanut mitään erityisiä väsymysoireita matkan aikana, jota kylläkin hiukan pelkäsin, käykö näin.