Ruissalojuoksut 2004

 

Kellon olin laittanut herättämään aamulla puoli seitsemän aikoihin, mutta viiden aikoihin jo katselin kelloa ja nousin lopulta puoli kuudelta ylös. Mielessäni ajattelin, että olisi nyt voinut nukkua tunnin enemmän. No autolla lähdettiin sitten puoli kahdeksan aikaa kohti Turkua, sillä eräs kaveri lähti kuskiksi mukaan. Turussa olimme noin yhdeksän aikoihin. Ruissaloon päästyämme meidän ohjattiin leirintäalueen nurmikolle parkkiin, jossa oli muitakin autoja. Kun sitten astuin ulos autosta, niin oli hyvä ettei jalat kastuneet heti samoin tein, sillä nurmikko lainehti vedestä. No lähdin ilmoittautumaan ja samalla hetkellä kaverini siirsi auton pois nurmikolta.. Siinä oli sitten reilu tunti aikaa lähtöön. No vartti ennen lähtöä laittelin sykemittarin ja Forerunnerin kiinni ja samoin numerolapun verkkari takkiin kiinni, sillä tuuli oli aika kova ja oli muutenkin aika viileä keli. Viisi minuuttia ennen lähtöä sittenkin päätin juosta pelkällä t-paidalla, sillä ajattelin että kyllä siinä tulee kuuma takilla. Onneksi näin tein, sillä matkalla joku joutui luopumaan takistaan.

Pam ja juoksu alkoi. Samaan aikaan lähti matkaan myös kympin juoksijat. Syke nousi heti aika nopeasti yli sen millä olin normaalisti harjoitellut eli 122-155 yli. Harmittelin, koska en ollut muuttanut rajoja juoksua varten. Lenkki lähti tieosuuden jälkeen metsään ja sen jälkeen Forerunner kadotti yhteyden, ajattelin mitenkäs se nyt mittaa matkan ja en näe yhtään vauhtiakaan.
No siinä porukassa sitten yritin löytää sopivan vauhdin ja yritin vilkuilla Forerunneriin, että onko se löytänyt yhteyden. Välillä se löysi ja pystyin katsomaan, millä vauhdilla mentiin. Matkan jatkettua jossain vaiheessa rupesi satamaan vettä ja yritin hiukan katsoa mihin astua, ettei lenkkarit kastuisi pahasti. Siinä kilometrit vaihtuivat koko ajan ja niistä myös ilmoitettiin kyltein.
Jossain vaiheessa katselin aikaa kuinka kauan oltiin jo juostu ja aloin ajatella, että jos yrittäisi aikaa saada 1.45:een. Tajusin kuitenkin, että matkaa oli sen verran jäljellä, että en ihan siihen kerkeä. No aika on sitten mitä on, mutta yritin että olisi alle kahden tunnin. Sitten kun enää oli kaksi kilometriä maaliin jäljellä päätin että nyt mennään mitä jaksetaan.
Siinä siiten sain kiinni niitä, jotka olivat ohitseni aikaisemmin menneet. Maalissa kello pysähtyi lukemaan 1.49.50. Samalla maalissa reidet kramppasivat ja kävely oli tuskaista. Enpä ollut koskaan ennen samanlaista kokenut. Siinä suuntasin kohti ruokapaikkaa ja sitten suihkuun.


Kilometriajat::

Vauhdinjako min/km:

 

Mitali kaikille maaliin päässeille:



 

Yhteenvetona juoksu onnistui paremmin kuin olin edes ajatellut. Ainoa mikä ihmetytti oli toi juoksun jälkeinen kramppaus, mutta se johtui ehkä nesteytyksestä tai lihaksien väsymyksestä.
Yöunet jäivät lyhyeksi ja venyttely ja lämmittely ennen tapahtumaa ei ollut riittävä. Toivotaan, että näistä opin jotain seuraavaa tapahtumaa ajatellen.