Helsinki Roller maraton 2004

 

Luisteluun lähtiessäni ajattelin, että kuinkahan se menee, sillä oli tullut nukuttua edellinen yö huonosti ja edellinen päivä oli oltu katsomassa Neste Rally Finland:a.

Tapahtuma paikalle saapuessamme erään vanhan luokkakaverin kanssa lähdettiin ostamaan lippuja.
Saatuani osallistumislipun ja muita lappuja, johon piti kirjoittaa henkilötiedot huomasin, että myös loppuaika pitää kirjoittaa maalin tullessaan.

Matka käynnistyi siten, että ensin lähtivät ilman sauvoja luistelevat ja sitten sauvojen kanssa. No ensimmäinen kymppi oli jalkakäytävillä ohittelua kun noita ilman sauvoja lähteneitä alkoi tulemaan eteen.
Ensimmäinen juoma-asema tuli sitten yhden mutkan takaa eteen ja en kerinnyt jarruttamaan ja ottamaan sauvaa pois kädestä, koska autoristeys oli heti pisteen jälkeen, joten se siitä.
Sama homma jatkui, että juoma-asemista ei ilmoitettu etukäteen.

Luistelu jatkui jalkakäytävillä joissa sai olla varovainen risteyksissä ja käännöksissä, joita oli paljon. Harmitti kun ei tullut vanhoja luistimia otettu käyttöön, sillä uusissa Marathon 8.0 luistimissani ei ollut jarrupalaa kiinni ja jouduin jatkuvasti jarruttamaan renkailla, jotka kuluivat enemmän kuin koskaan kesän aikana.

Sitten alkoi pitkästä aikaa kunnon suora jossa oli mukavia laskuja kunnes saavuttiin Kulosaareen, jossa oli paha käännös suoraan mäkeen. Asiasta ei varoitettu ollenkaan ja olin itse vähällä kaatua paikassa. Mäen päällä oli juoma-asema, johon pysähdyin odottamaan kaveriani ja samalla katsoin kauhuissani kyseiseen mutkaan, jossa luistelijoita kaatuili.

Noin 30 km kohdalla juttelin kaveri kanssa, että pitäisikö laittaa vauhtia lisää kun energiaa oli hyvin jäljellä. Sovittiin että maalissa nähdään.
Sitten lisäsin vauhtia ja vähän reilu 4 km päästä alkoi kuulua kuulutusta ja maalisuora ilmestyi eteeni. Ihmettelin että mitenkäs se näin nopeasti tulikaan.
Maalissa pysäytin Forerunnerin ja katsoin näyttö ja ihmettelin kun se näytti matkan pituudeksi 34,7 km. Eihän tää mittari voi noin paljon heittää ihmettelin hiukan.

Katselin 5 km väliaikoja ne olivat olleet luokkaa 15:00 min / 5 km, joten loppuaika pitäisi olla luokkaa 2 h ja se olikin 1 h 38 min. Eihän tämä matkan pituus voi todellekaan pitää paikkansa ajattelin, sillä Forssan Suvi-illassa 5 km ajat olivat n.12:30 ja loppuaika oli huonompi kuin täällä. Asiaa muutama muukin luistelija ihmetteli.

Otin sitten palkintopussin ja lähdin suihkuun. Kotona katselin sen sisältöä ja huomasin, että t-paita olikin isompaa kokoa kuin minulla on paidat ja valmiiksi likatahroja. Ihan kiva juttu, että ei kysytty kokoa, kuten muissa tapahtumissa..

 

	
	Vitosten väliajat:

	00,00-05,00km  14:54
	05,00-10,00km  14:12
	10,00-15,00km  14:26         
	15,00-20,00km  14:34
	20,00-25,00km  14:26
	25,00-30,00km  14:08
	30,00-34,70km  11:38


Garmin Forerunnerilla otetut käyrät luistelusta km/h .

 

Sekä karttakuva luistelusta, joka on tehty Forerunnerista otetun login avulla käyttämällä GPS Visualizer karttapalvelua hyväkseen