Tässä ollessani talvilomalla Polvijärven Huhmarissa oli mahdollisuus osallistua kyseiseen hiihtotapahtumaan. Edellisenä päivänä piti tehdä luistovoitelu sen mukaan mitä sää ennustukset ovat luvanneet eli aamulla pakkanen -20 asteen korvissa ja lauhtuu -8 asteeseen.
Ja niinhän siinä kävi. Aamulla -20 astetta klo 7:00 aikoihin. Ennen lähtöä aamupalalla syötiin sitten pari lautasellista puuroa sekä leipää. Aamupalan jälkeen keräämään tavaroita ja siinä 9:30 nokka kohti Ahmovaaraa. Matkaa oli jokseenkin 55 km lähtöpaikalle pakkasen ollessa.
Ahmovaaraan savuin siinä 10:20 aikoihin. Mittari näytti siellä -10. Ei muuta kuin maksamaan osallistumismaksu 30e.
Lähdöstä heti ensimmäisessä laskussa meinasin kaatua. Ajattelin, että hyvin olisi alkanut hiihto, jos olisin heti kaatunut. Matka jatkui heti tien ylityksen jälkeen kohti Kopravaaraa, jonne oli matkaa 11 km. Sain aika rauhassa hiihdellä melkein koko matkan joka oli aika tasaista. Ensimmäisen järven ylityksen jälkeen suksi otti johonkin kiinni rannan tuntumassa.
Siinä sitten kiittelin, että minkälainen skraidu sitten tulikaan sukseen. Huoltopaikalle saapuessani join vain mehua ulkona olevasta mehukannusta, sillä en viitsinyt mennä sisään, koska tiesin että silmälasini menisivät huurteeseen ja tietysti se haittaa näkyvyyttä sisätiloissa. Matka jatkui kohti Jeroa. Matkalla alkoi olla hiukan enemmän porukkaa ja samalla myös ensimmäinen todella tiukka nousu oli edessä. Nousu oli todella rankka näin kuntoilijalle, olisikohan ollut 3 km pitkä nousu jos en väärin kuullut huoltopaikalla jonkun sanoneen. Matkaa siis kertyi jo siinä vaiheessa 22 km Jeron huoltopaikalle. Kylläkin Forerunner väitti kiven kovaa että matkaa olisin hiihtänyt noin 1 km enemmän kuin ladun varrella olevat kyltit ilmoittivat. Jeron jälkeen oli mahdollisuus hiihtää lyhempikin matka, mikäli olisi halunnut. Vuonna 2003 niin piti tehdä sen monon hankaamisen takia, joten nyt kun ei ollut mitään ongelmia, niin sukset kohti Kolikeskusta. Vaikka latuprofiilin mukaan sinne ei ollut kova kiipeäminen, niin pitkä raskas se väli kuitenkin oli. Sinne saapuessani joutui sisätiloissa nauttimaan tarjottavia, joten siellä sitten viivyttiin vähän pitempikin aika. Siellä sitten juotiin mehua ja vettä Dexal-geelin kanssa sekä Dexalin glukoosi tapletteja Marsin kera. Olihan tiedossa taas vaihteeksi kova nousu edessä. Nousut olivat niin kovia, että sai hiukan huilailla nousuissa kun ei ollut kuntoa hiihtää kerralla nousuja loppuun asti. Sillä välillä sain jo joitakin samoja heppuja kiinni, jotka olivat minut ohittaneet Kopravaaran ja Jeron välillä. Laskut olivat niin vauhdikkaita matkan aikana, että hiukan pelottikin välillä ja auraaminen oli sääntö kuin poikkeus. No, pakkohan sitä on aurailla kun ei tiedä kuinka laskut menevät. Räsävaaran huoltopaikan jälkeen sainkin kokea mikä on sitten vauhdikas lasku kun aurataan ja sitten ei ja todetaan että nyt sitä sitten mennään. Eli Räsävaarasta lähdin kohti Ahmovaaraa ajatellen, että viimeinen siivu jäljellä kunnialla. Osuushan oli laskuvoittoinen eli ei pitäisi olla hätiä. Silläkin välillä sai ihailla kauniita maisemia vaaran päältä. Sääli kun ei ollut kameraa mukana. Hiihto siis jatkui kohti lähtöä. Matkan varrella sitten joku pysäytti ja kyseli että voisinko tulla johonkin kuvaan. Aluksi epäröin sanoen etten jaksa, mutta kuitenkin suostuin. Siinä se sitten otti valokuvan kun lähdin hiihtämään. Kuvaa en koskaan löytänyt heidän sivuiltaan. Kuvauksen jälkeen vastaan tuli neljän hengen seurue, joka oli mäen päällä. Muina miehinä mikäs siinä. Auraamaan vaan kun ei tiedä mitä edessä. No, kun lopetin auraamisen jossakin vaiheessa ja ajattelin että kyllä se siitä loppu menee laskien tulikin pupu pöksyyn.
Yritin uudestaan aurata, mutta sekin oli jo vaikeaa siinä vauhdissa ja lunta oli paljon pakkautunut pedin päälle. Ajattelin, että nyt se on vedettävä takapuoli maihin, jotta saadaan vauhtia vähennettyä. Siinä sitten mutkassa oltiin sukset kohti mäkeä. Äkkiä yritin saada itseni tieltä pois kun ajattelin että sieltähän tulee kohta lössiä päälle. No, sieltähän sitten tuli. Ensimmäinen siitä neljän hengen porukasta kaatui varmuuden vuoksi, jottei tule päälleni. Seuraavaksi tuli hänen jälkeensä toinen samalla tavalla takamus ladulla. Hänen jälkeen tuli todella kovaa laskija joka näytti minun silmissäni menevän suoraan metsään. Lumi vaan pöllysi kun he laskivat persmäkeä. Siinä vaiheessa olin jo saanut sukset suoristettua kohti alamäkeä. En enää viitsinyt jäädä katselemaan mikä on meininki vaan lähdin vauhdikkaasti toisten edestä pois. Matkalla kaatumisen jälkeen tuli huvittava olo, kun ajattelin minkä suman olin saanut aikaan. Toivottavasti heille ei käynyt kuinkaan, sillä heitä en liiemmin nähnyt enää loppumatkalla. Loppu meni sitten paremmin. Ahmovaaraan saapuessani olin kuluttanut aikaa 4 h 50 min 53 km matkalla. Hiihtohan oli retkitapahtuma eikä mikään kilpailu, joten ajalla sinänsä ei ollut väliä, sehän oli itse mitattu. Maalissa sai vielä tankata juomaa ja syödä leipää ja banaania. Muistoksi tapahtumasta sain kunniakirjan.
Voitelu:
406 Rex LF grafiitti -7 ... -25
403 Rex LF vihreä -6 ... -12
Latuprofiili:
Sykekäyrä:
.
Vauhdinjako:
Kunniakirja:
Yhteenveto:
Matka meni ihan hyvin, vaikkakin oli pari kovaa nousua matkan varrella. Laskut olivat vaikeita kun niistä ei tiennyt mitään. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Hiihdon jälkeen ei mitään hyytymisä kuten Puoli-Pirkassa sai kokea . Suksetkin pelasivat hyvin.
No, nyt tapahtuma on hiihdetty alusta loppuun joka oli tavoite, olinhan 2003 joutunut hiihtämään sen lyhemmän lenkin monon hankaamisen takia.